Osa 1: Miten sinkkuvanhemmilta onnistuu deittailu?

Treffeillä käyminen vaatii erilaisia järjestelyjä, kun kuvioissa on lapsia. Myös sinkkuvanhemman itsetunto voi kaivata vahvistusruisketta. Lapsiperheiden vanhempien erot ovat yleistyneet. Jotkut parit eivät koskaan asu yhdessä, vaikka tulee lapsia, ja jotkut hankkivat lapsen itsenäisesti. Harva on kuitenkaan valmis odottamaan parikymmentä vuotta, että lapset muuttavat omilleen ennen kun rupeaa seurustelemaan. Deittailua aloittelevat sinkkuvanhemmat miettivät usein, kannattaakoContinue reading ”Osa 1: Miten sinkkuvanhemmilta onnistuu deittailu?”

Miten poikkeusajat vaikuttavat nettitreffailuun – onko elämä yksinäisempää?

Vallitsevan koronavirusepidemian myötä ”elämme poikkeuksellisia aikoja” on kulunut, mutta hyvin tosi fraasi. Nyt on aika, kun meistä moni eristäytyy kotisohvalle, sosiaaliset kontaktit kasvokkain on jätetty minimiin ja tulevaisuus näyttäytyy monella tavalla epävarmana. Tilanteen vaikutukset ulottuvat laajalle, ja Treffit24-tiimissä meitä kiinnosti, mitä tämä tarkoittaa nettideittailijoillemme. Tässäpä siis sivustolla juuri olleen kyselyn tulokset. Onko elämäsi muuttunut poikkeusolojenContinue reading ”Miten poikkeusajat vaikuttavat nettitreffailuun – onko elämä yksinäisempää?”

Hyvin täytetty profiili on avain onneen

Kysyimme käyttäjiltämme, miten voisimme parantaa Treffit24-profiilien sisältöjä deittailijoille paremmiksi. Profiilin tietoihin voi lisätä kuvan, kuvaustekstin ja kertoa itsestään ja arvoistaan erilaisten valikoiden avulla Muokkaa profiilia -kohdassa. Myös oman ihannekumppanin ominaisuuksia voi listata Muokkaa ihannekumppaniasi -kohdassa. Ihannekumppanin ominaisuuksissa kannattaa kiinnittää huomiota ns. Deal breakereihin, mitkä ovat kaikista tärkeimpiä odotuksia kumppanista. Liian kireät kriteerit saattavat vähentää kumppaniosumia.Continue reading ”Hyvin täytetty profiili on avain onneen”

Kumpi tekee aloitteet nettideittailussa?

Ovatko vallalla yhä käsitykset siitä, että mies tekee aloitteet ja maksaa viulut, ja nainen päättää jatketaanko tapailua? Millaisia Treffit24-deittailijoiden parhaimmat treffit ovat olleet? Joka neljäs vuosi ilonamme on karkauspäivä; yksi ylimääräinen päivä vuodessa, jotta ajanlaskumme pysyy järjestyksessä. Karkauspäivään liittyy vanha perinne siitä, että se on päivä, jolloin naiset saavat kosia miehiä. Mikäli mies kieltäytyy kosinnasta,Continue reading ”Kumpi tekee aloitteet nettideittailussa?”

Laadi tehokas treffi-ilmoitus

Houkutteleva treffi-ilmoitus on hyväntuulinen ja erottuu. Halusit tai et, mainostat treffi-ilmoituksella itseäsi. ”Minähän en itseäni markkinoi”, moni ajattelee rekisteröityessään deittipalveluun. Profiilisi on kuitenkin nimenomaan markkinointia! Hyväntuulinen teksti tehoaa, katkera tilitys karkottaa. Muista kuitenkin, että huumori ei aukea kirjoitettuna samalla tavalla kuin kasvokkain. Sarkasmi ei yleensä toimi deittipalstalla – se antaa helposti ilkeän vaikutelman. Usein onContinue reading ”Laadi tehokas treffi-ilmoitus”

Oharit iskevät itsetuntoon

Onko mitään musertavampaa kuin se, että on valmistautunut treffeihin, mutta deittikumppani ei ilmaannukaan paikalle? Tai että treffejä ei saada koskaan lyötyä lukkoon? Oharit ovat aina karu kokemus. Joskus deittailija joutuu oharien uhriksi ennen kuin treffejä on edes sovittu: kohtaat netissä lupaavan tyypin. Treffit sovitaan alustavasti, vain tarkka kellonaika tai paikka jää sopimatta. Yllättäen, kun sopimisenContinue reading ”Oharit iskevät itsetuntoon”

Treffi-ideoita tuoreella twistillä

Halihormoni oksitosiini aiheuttaa vahvan läheisyyden tunteen. Miten hormonin saa kihisemään treffeillä? Treffit aiheuttavat aina jännitystä. Toiminta helpottaa! Yhdessä tekeminen myös yhdistää. Rohkea treffipari suuntaa karaokeen. Yhdessä laulaessa erittyy runsaasti halihormoniksi kutsuttua oksitosiinia, joka luo nopeasti yhteyden tunteen. Oksitosiinia erittyy muissakin puuhissa, esim. vuoristoradassa tai kiipeillessä. Myös yhdessä syöminen erittää oksitosiinia. Syöminen saattaa kuitenkin olla ekoillaContinue reading ”Treffi-ideoita tuoreella twistillä”

Vinkkejä hyvään deitti-ilmoitukseen

Me kysyimme ja 820 käyttäjää vastasi. Tässä Treffit24 -sivuston käyttäjiltä lisää vinkkejä, mikä deitti-ilmoituksessa kiinnittää huomion niin hyvässä kuin pahassa. Älä hätäile nimimerkin valinnassa Kun profiilin tekee ensimmäisen kerran, nimimerkki kannattaa miettiä tarkkaan. Pelkällä nimimerkillä harvemmin saat ketään kiinnostumaan, mutta vääränlainen nimimerkki on varma tapa karkottaa ihmisiä. Seksiin tai seksuaalisuuteen viittaavat nimimerkit kertovat rehellisesti, mikäContinue reading ”Vinkkejä hyvään deitti-ilmoitukseen”

Rakkaus voi löytyä netistä – hyvä deitti-ilmoitus on kaiken alku!

Millainen on hyvä deitti-ilmoitus? Treffit24 -sivuston käyttäjät paljastavat, mikä ilmoituksessa kiinnittää huomion niin hyvässä kuin pahassa. Nettideittailu on hauskaa ajanvietettä – olipa haussa sitten elämän rakkaus, deittailu, seksi tai pelkkä chattailu uusien tuttavuuksien kanssa. Saat kuitenkin nettideittailusta enemmän irti, kun ilmoitusta tehdessä muistat muutaman asian. Kaikki lähtee kuvasta Kuvan merkitystä ei voi vähätellä, sillä siihenContinue reading ”Rakkaus voi löytyä netistä – hyvä deitti-ilmoitus on kaiken alku!”

Onko ero oikea ratkaisu? Näistä merkeistä sen tiedät

Onko tylsistyminen suhteeseen riittävän suuri syy erota? Seksuaaliterapeutti kehottaa tutkiskelemaan itseään ja haastamaan ajatuksiaan, sillä käsittelemättömät ongelmat usein seuraavat suhteesta toiseen. Kun vastarakastunut ystävä hehkuttaa uutta kumppaniaan, iskee kateus. Uusi romanssi kuulostaa tuhkimotarinalta verrattuna omaan suhteeseen, joka on arkipäiväistynyt aikaa sitten. Piristääkö vanhaa suhdetta vai lähteä lätkimään, jos suhde tuntuu junnaavan paikallaan? Miten olla intonaContinue reading ”Onko ero oikea ratkaisu? Näistä merkeistä sen tiedät”

Eroon huonosta suhteesta – miksi se on niin vaikeaa?

Ihminen tottuu kaikkeen, myös hankalaan tai huonoon parisuhteeseen. Kuormittavassa tilanteessa kokonaiskuva voi hämärtyä, eikä suhteesta pysty irrottautumaan, vaikka haluaisi. Olisinpa lähtenyt aiemmin, pohtii Liisa, 36, aika ajoin miettiessään entistä puolisoaan. Vaikka mies löi ja petti, Liisa jatkoi suhdetta viiden vuoden ajan. Läheisilleen ja ystävilleen Liisa ei paljastanut koko todellisuutta suhteesta. Ainoastaan Liisan paras ystävä tiesiContinue reading ”Eroon huonosta suhteesta – miksi se on niin vaikeaa?”

Onko nettideittailussa järkeä?

Rakkauden etsiminen netistä ei ole enää noloa, mutta onko siitä oikeasti hyötyä? Talouslehti Forbesin mukaan nettideittailu on suositumpaa kuin koskaan ennen, kaikissa ikäryhmissä. Milleniaaneille kumppanin haku netistä on itsestäänselvyys, mutta myös yhtä useampi keski-ikäinen ja varttuneempi etsii seuraa verkosta. Tuloksista ei kuitenkaan ole yhtä paljon tietoa. Asiantuntijat muistuttavat, että ”hyvä paperilla” ei takaa rakkauden roihuaContinue reading ”Onko nettideittailussa järkeä?”

Toiveissa toiset treffit

Nettikeskusteluista ja blogeista saa lukea ihanista ensitreffeistä, jotka ovat kestäneet jo kymmenen vuotta. Tällainen on kuitenkin harvinaista, vaikka se mahtavalta kuulostaakin. Tavallisempaa on, että treffit jättävät jälkeensä epätietoisuuden: tykkäsikö se vai ei? Treffien jälkeinen viestittely on herkkä paikka. Moni pähkäilee, kuinka monen tunnin kuluttua voi ottaa yhteyttä, jos on kiinnostunut. Tai märehditään, miten sanoa kauniisti,Continue reading ”Toiveissa toiset treffit”

Treffit ja puhumisen vaikeus

Ekat treffit jännittävät. Yksi yleisimmistä hermoilun aiheista on keskustelu: mistä puhua, miten tehdä hyvä vaikutelma? Jos et ole sulavasti sosiaalinen, voit hyvin miettiä treffeille puheenaiheita etukäteen. Kertaa treffikumppanisi profiili. Mieti mikä teitä yhdistää. Lemmikeistä ja lapsista riittää aina juttua, sen sijaan moni ei halua treffeillä jutella työstään. Matkailu on aina hyvä aihe. Voit kysyä unelmienContinue reading ”Treffit ja puhumisen vaikeus”

Kun treffit jännittävät

Deittipalstalta löytyi lupaava ehdokas, treffit on sovittu ja nyt jännittää! Mikä neuvoksi? Sokkotreffit ventovieraan kanssa ovat sekä kutkuttava että kauhistuttava asia. Ilmassa on odotusta romanssista tai ainakin läheisyydestä. Mielessä käy, voisiko nyt löytyä suuri rakkaus, ihminen joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Mutta mitä jos oletkin pettymys? Hylätyksi tulemisen pelko ennen treffejä on luonnollinen tunne.Continue reading ”Kun treffit jännittävät”

Nettideittailussa ensimmäinen viesti ratkaisee

Deittisaitilla tulee vastaan lupaavan tuntuinen tyyppi, mutta miten tehdä vaikutus pelkän näppiksen avulla? Treffiseuraa etsiessä ensimmäinen viesti on tärkein! Tuttavuuden tekeminen netissä on osittain sama juttu kuin ventovieraan lähestyminen baaritiskillä. Jos rykäiset yöelämässä ”kahville?!” tai ”lähetkö paneen?”, et voi odottaa kummoisia tuloksia. Ympäripyöreyksiin on hankala vastata. ”Mites sun viikko?” tai ”Onko kevättä rinnassa?” eivät innostaContinue reading ”Nettideittailussa ensimmäinen viesti ratkaisee”

Löydä unelmien deitti

Kaikki tuntevat rakkausparin, joka tapasi netin kautta. Miten sellainen onnistuu? Deittisaitilla ei tapahdu mitään, jollei ole valmis näkemään vaivaa. Panosta omaan profiilitekstiisi, se on täkysi muille. Nettideittisivustot vilisevät profiileja, joissa ei ole kuvaa eikä tietoja. Harva meistä aistii telepaattisesti, miten ihana ihminen linjojen toisessa päässä piileskelee. Kun laadit profiilitekstiäsi, tärkeintä on myönteisyys. Ethän ole siiderivalasContinue reading ”Löydä unelmien deitti”