Treffit24 risut ja ruusut

Haluamme luoda Treffeistä palvelun, joka tarjoaa sinkuille hyviä kohtaamisia, kokemuksia ja treffiseuraa. Parhaimmillaan palvelusta löytyy elämänkumppani ja ihmisten onnellisuus kasvaa. Onnistuneilla kokemuksilla sekä palautteessa kerrottavilla rakkaustarinoilla ja kiitoksilla on sydäntä lämmittävä vaikutus myös Treffit24-tiimissä. On ilo ja kunnia olla mukana mahdollistamassa elämän tärkeimpiä ihmissuhteita.

Helppokäyttöinen ja ilmainen palvelu uusien ihmisten tapaamiseen

Kysyimme käyttäjiltä mikä Treffeissä toimii hyvin ja missä olisi parannettavaa, jotta palvelu olisi mieluinen käyttää myös jatkossa.

Eniten kiiteltiin palvelun helppokäyttöisyyttä ja selkeyttä. Treffit24 on ollut samantyyppinen palvelu jo pitkään ja sen käyttö on vaivatonta ja helppoa.

“Aika selkeä systeemi”

Toiseksi eniten mainintoja tuli mahdollisuudesta tavata uusia ihmisiä. Treffit24 on valtakunnallinen palvelu, jossa voi etsiä kumppania joko haluamaltaan alueelta tai mistä vain Suomesta. Ei ole harvinaista, että se oikea löytyykin 500 kilometrin päästä. Sitten vain mennään ja annetaan elämän viedä.


Palvelun ilmaisuus on monelle tärkeä piirre. Deittimarkkinoilla on useita toimijoita ja toisinaan jo perustoiminnot palvelussa ovat maksullisia. Treffeissä on haku-toiminto, jolla voi tarkkaankin rajata millaista kumppania on etsimässä. Hakua ja hakuehtoja kiiteltiin, sillä osalle käyttäjistä jotkut seikat voivat olla kynnyskysymyksiä toivekumppanissa. Tällaisiin kuuluu esimerkiksi alkoholinkäyttö ja tupakointi, pituus ja tieto lapsista.

“Hakua voi rajata, esim. pituuden mukaan”

“Voi nopeasti hakea iän perusteella halutut käyttäjät, ja sitten perata kuvista kiinnostavimmat. Profiili-tekstejäkin näkee pikkasen, ennenkuin klikkaa tiettyä naamaa, mikä on hyvä juttu. Hakuehdot ovat hyviä.”

Treffeissä on mahdollisuus tutustua moniin uusiin ihmisiin. Profiilien määrä sai kiitosta ja niitä luodaankin satoja päivittäin. Profiilien luontia ja niiden monipuolisuutta arvostettiin myös.

“Eniten ihmisiä”
“Paljon profiileja”
“Kiinnostavia ihmisiä”
“Hyvä ja monipuolinen profiilinluonti”
“Esittelyn tekeminen paikkakuntineen paljon helpompaa kuin pelkässä puhelinsovelluksessa”

Varsinkin naisilta tuli positiivista palautetta siitä, että yhteydenottoja on tullut paljon.


“Olen saanut paljon viestejä miehiltä”
“Täällä aika kivasti otetaan yhteyksiä”
“Tulee paljon yhteydenottoja”

Keskustelu ja toisiin tutustuminen profiilien kautta rennosti omana itsenään mainittiin myös.

“Voi saada hyviä keskusteluja aikaseksi”
“Kun voi olla oma itsensä ja rennosti toisen seurassa.”
“Voi selailla seuranhakijoita ja nähdä heidän toiveita ja ajatuksia.”

Muita pointteja oli nettideittailun helppous, mahdollisuus luoda profiili ilman kuvaa, mahdollisuus tutustua profiileihin ilman matchia sekä palvelun selkeä yleisilme.

Lisää viestejä ja kuvia

Kurjimmaksi puoleksi Treffeissä mainittiin se, että ilmaiseksi voi päivän (24h) aikana aloittaa ja/tai vastata kolmeen uuteen keskusteluun. Tähän toivottiin lisäystä tai että viestejä voisi lähettää ilmaiseksi rajattomasti. Nykyisellään vapaa viestittely kuuluu osaksi Treffit Plus -jäsenyyttä.

“Liian rajattua, kuinka monen kanssa voi ilmaiseksi kirjoitella. Tämä rajoittaa esimerkiksi sen, että idiooteille ei halua sanoa mitään. Niitä voisi vähän koulia kuinka toisia puhutellaan… Mut en halua käyttää ainoita (3 keskustelua/päivä) kirjoitusmahdollisuuksia.”

Toiseksi eniten toivottiin kuvien pakollisuutta. Treffien profiileista valtaosa on ilman profiilikuvaa. Profiilikuva on kuitenkin varmin tapa kiinnittää huomiota, pelkkä profiilin aloitusteksti jää usein huomiotta hakunäkymässä kuvallisten profiilien seassa. Suurin osa kuitenkin jättää profiilikuvan pois, joten ei ole aivan yksiselitteistä halutaanko kuvat pakollisiksi vai ei.

Oman profiilin kuvakansioihin voi kuitenkin ladata kuvia, jotka eivät näy hakunäkymässä, vaan vain niille, ketkä vierailevat profiilissa. Näillekin kuvakansioille toivotaan käyttäjän hallintaa kenelle kuvat näytetään.

“Kuvakansiot voisi avata halukkaille, ei kaikille”


“Kuville myös oma kansio, joiden näkyvyyttä voit rajata.”


“Kuva kuvasta periaate. Ei tarvis olla koko ajan julkisesti näkyvillä.”

Palvelusta toivottiin myös kokonaan ilmaista kaikkine ominaisuuksineen. Treffit Plus -jäsenyydellä saa ilmaisen peruskäytön lisäksi mm. vapaamman viestittelymahdollisuuden, tiedon kuka omassa profiilissa on vieraillut, mainoksettoman palvelun, tilastoja muista käyttäjistä, megafonihuutoja, ja parempaa näkyvyyttä hakutuloksissa. Treffit Plus -jäsenyyteen voi tutustua täällä. Palautteissa myös mainoksia toivottiin poistettavaksi tai vähennettäväksi palvelusta. Mainostuotoilla ja lisäpalveluilla kuitenkin varmistetaan palvelun ylläpito ja kehitystyö, joten ne ovat tärkeä osa palvelun toimivuutta.

Treffit24-palvelua voi käyttää monipuolisesti täysin ilmaiseksi. Profiilin täyttäminen, toisissa profiileissa vierailu, viestien vastaanottaminen, 3 keskustelua päivässä ja treffien sopiminen on täysin ilmaista. Itsensä esittely, toisten löytäminen ja keskustelun avaus ja vastaaminen onnistuu siis jokaiselta maksutta.

Harmitusta kyselyyn vastanneille ovat aiheuttaneet tyhjät ja epäaidot profiilit, joita palveluun ei toivottaisi ylläpitäjänkään puolelta. Kannustamme kaikkia täyttämään profiilit huolella, jolloin oma profiili saa paremmin huomiota ja viestejäkin on helpompi lähettää kun vastaanottajaksi tietää aidon ihmisen.

Myös mobiilisovellusta toivottiin ja sellaisen julkaiseminen on Treffit24-tiiminkin toiveissa. Haluamme kiittää kaikkia vastanneita palautteesta! Tulemme parhaamme mukaan kehittämään palvelua yhä käyttäjäystävällisempään suuntaan teidän avullanne. Palautetta voi lähettää meille jatkossakin palautelomakkeella.

Mukavaa alkusyksyä kaikille!

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Treffit24-palvelu