Onni ei löydy (vain) netistä

Jos on tyytymätön elämäänsä, saattaa kuvitella, että uusi kumppani tekisi kaikesta taas ihanaa. Deittailu ei kuitenkaan voi ratkaista ongelmia.

Mieti, voisitko tehdä jotain, jotta elämäsi olisi tyydyttävämpää. Onni ei saisi olla riippuvainen toisesta ihmisestä. Jos ryntäät suhteeseen selvittämättömien ongelmien kanssa, ongelmat seuraavat mukana, vaikka rakkautta olisi kuinka paljon.

Jotkut tulevat riippuvaisiksi nettideiteistä sen takia, että koukuttuvat endorfiiniryöppyyn, jonka uuden, kivan ihmisen kohtaaminen tuottaa. Kun tunteet tasaantuvat, he ryntäävät takaisin deittipalstalle. Ainahan voi löytyä joku vielä parempi. Samasta syystä jotkut tapailevat montaa samaan aikaan. Jos yhden kanssa ei naksahda, varalla on muita.

Vaarana on, että jonkin ajan kuluttua on mahdotonta tyytyä yhteen ihmiseen. Yhdysvalloissa on tutkittu, että jatkuva ehdokkaiden hyvien ja huonojen puolien punnitseminen tekee ihmisestä ylikriittisen. Jos lupaava tyyppi löytyy oikeasta elämästä, ollaan vähemmän kriittisiä. Netissä on helpompi hylätä lupaava ehdokas vain siksi, että hän kuuntelee tyhmää musiikkia, koska uusia ehdokkaita tuntuu olevan loputtomasti.

Joissakin kumppanin etsijöissä deittpalstat ja -sovellukset saavat aikaan vastakkaisen reaktion. Koska netissä syntyy helposti valheellinen läheisyyden tunne, he ihastuvat helpommin kuin oikeassa elämässä. Muista, että yhteiset kiinnostuksen kohteet tai samanlainen musiikkimaku ei takaa sitä, että oikeassa elämässä lempi roihahtaa. Toinen voi olla niin sanotusti paperilla täydellinen, mutta kohdatessa jotain jää puuttumaan. Ihminen on pohjimmiltaan eläin, emme pariudu vain yhteisen lempileffan tai huumorintajun perusteella. Jopa toisen ominaistuoksu vaikuttaa.

Ei vain nuorten ongelma

Yhdysvalloissa on tutkittu, että jopa joka kuudes käyttäjä koukuttuu nettideittailuun. Riippuvuus on yleisempää nuorilla aikuisilla, mutta sitä esiintyy myös keski-ikäisillä. Toisaalta keski-ikäisillä on korkeampi kynnys tavata oikeassa elämässä. Usein eronneet ja lesket etsivät hyväksyntää deittipalstoilta, mutta eivät oikeasti tapaa. Myös milleniaaleista puolet myöntää käyttävänsä deittisovelluksia itsetunnon pönkittämiseen. Suomessakin on tutkittu, että sinkut harrastavat nykyään vähemmän seksiä kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Sovellukset ovat addiktoivia. Tinderin mukaan käyttäjät viettävät sovelluksen parissa keskimäärin 77 minuuttia vuorokaudessa. On tutkittu, että aivoissa erittyy mielihyvähormoni dopamiinia silloin kun ihminen odottaa palkintoa. Psykologien mukaan asioita, jotka oikeassa elämässä tuottavat mielihyvää, hillitsevät luonnolliset rajoitukset: ihminen ei voi shoppailla, sekstailla tai tanssia loputtomiin. Virtuaalielämässä samoja rajoituksia ei ole.

Usein deittisovellus avataan vain siksi, että on tylsää – vaikkapa bussissa. Yhdysvalloissa on tutkittu, että peräti 22 prosenttia miehistä tsekkaa deittisovelluksen treffeillä, kun nainen menee käymälään (naisten prosentteja ei ollut saatavilla). Deittipalstoille ja -sovelluksiin paetaan yksinäisyyttä, mutta tutkimuksissa on havaittu, että usein niiden käyttö pahentaa yksinäisyyden tunnetta.

Mieti, voisiko tylsyyteen auttaa uusi harrastus, ehkä sellainen, jonka parissa voit tutustua ihmisiin. Myös vapaaehtoistyö voi tuoda vapaa-aikaan merkityksen tunteen. Mieti tarkkaan, haluatko ihan oikeasti seurustella, vai pakenetko ongelmiasi deittipalstalle. Moni ryntää nettiin etsimään seuraa heti erottuaan. Olisi kuitenkin hyvä tehdä eron vaatima surutyö rauhassa loppuun, ennen kuin alkaa etsiä uutta kumppania.

Myönteisyys on tärkeää

Nettideittaillessa on tärkeää säilyttää myönteinen asenne. Jos kolhut katkeroittavat, se näkyy myös tavassasi viestitellä. Silloin on hyvä pitää paussia. Kielteinen asenne karkottaa kiva tyypit. Suhtaudu deittipalstaan tai -sovellukseen mahdollisuutena. Moni on kuitenkin löytänyt rakkauden netistä!

Keinoja irrottautua nettideittikoukusta:

  • Pidä kunnollinen paussi. Riippuvaisen on usein vaikea tyytyä käyttämään riippuvuuden aiheuttajaa kohtuudella. Täysi paasto tekee hyvää.
  • Pyri tapaamaan ihmisiä oikeassa elämässä. (Sitten kun se on taas mahdollista.) Käy keikoilla ja bileissä. Mene kurssille opettelemaan jotain uutta.
  • Sovi treffit nopeasti. Käsittele yksi ehdokas kerrallaan. Pyri tapaamaan muutaman kerran.
  • Poista sovellukset merkkiäänineen ja käytä deittipalveluja vain selaimella – mieluiten tietokoneella.
  • Tiettyjen sovellusten avulla on estää itseään pääsemästä tietyille nettisivuille. Kokeile sitä, jos itsekuri ei riitä.

Tunnistatko deittikoukun? Oletko itse jäänyt koukkuun tai joutunut sarjadeittaajan armoille? Keskustele aiheesta täällä!

Anna aikaa deittiprofiilin luomiseen, ihmisiin tutustumiseen ja tapaamisiin. Älä suostu olemaan yksi valloitus loputtomassa ketjussa. Treffit24-palvelussa voi kertoa mitä on etsimässä ja mitä suhteelta toivoo. Profiiliin voi tehdä kattavan kuvauksen itsestään ja tulevaisuuden odotuksista, eikä pelata pelkällä kuvalla.

Teksti: Laura Honkasalo ja Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash